Opetus- ja kasvatuslautakunta päätti varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjan päivityksestä sekä koulukuljetusten periaatteista
—Kaupunki ja päätöksentekoJärvenpään opetus- ja kasvatuslautakunta teki kokouksessaan 19.3.2026 päätöksiä varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjasta, koulukuljetuksista sekä iltapäivätoiminnan maksuista ja toimintasuunnitelmasta.
Varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirja päivitettiin
Lautakunta päätti hyväksyä äänestysten jälkeen varhaiskasvatuksen palvelusetelisääntökirjan päivityksen 1.8.2026 alkaen. Lautakunta päätti hyväksyä 1.8.2026 alkaen palvelusetelin arvoksi 921 euroa ja hyväksyä toimistomaksun (5 €/kk/lapsi) käyttöönoton. Päätöksestä jätettiin kaksi eriävää mielipidettä.
Opetuksen ja kasvatuksen palvelualue on suunnitellut säästötoimenpiteitä pysyäkseen kaupunginvaltuuston antamassa budjetissa vuonna 2026. Yksi toimenpide on varhaiskasvatuksen palvelusetelikulujen hillitseminen.
Koulukuljetusten periaatteista päätettiin
Lautakunta hyväksyi Järvenpään esi- ja perusopetuksen koulukuljetusten päivitetyt periaatteet.
Päivityksessä tarkennettiin kuljetusoikeuden määräytymistä siten, että maksuton kuljetus tai korvaus myönnetään esiopetuksen sekä 1.–2. luokan oppilaille yli kolmen kilometrin ja 3.–9. luokan oppilaille yli viiden kilometrin koulumatkoilla. Lisäksi täsmennettiin, että koulumatkan vaikeuteen, rasittavuuteen tai vaarallisuuteen perustuvan lausunnon voi jatkossa antaa lääkäri, psykologi, moniammatillinen ryhmä tai poliisiviranomainen. Väistö- ja poikkeustilanteita koskevaa kirjausta selkeytettiin mahdollistamaan perusteltu poikkeaminen kuljetusperiaatteista määräajaksi.
Iltapäivätoiminnan maksut ja periaatteet
Lautakunta päätti äänestyksen jälkeen hyväksyä iltapäivätoiminnan toimintamaksut sekä maksun puolittamisen ja siitä vapauttamisen periaatteet 1.8.2026 alkaen. Päätöksen mukaisesti iltapäivätoiminnan kuukausimaksu nousee 20 eurolla 150 euroon, ja samalla selkeytettiin maksun alentamiseen ja perimättä jättämiseen liittyviä käytäntöjä. Korotus liittyy valtionosuuden leikkaukseen ja toiminnan järjestämisedellytysten turvaamiseen. Asian käsittelyn aikana tehtiin muutosehdotus, jossa maksuksi esitettiin 140 €/kk, mutta lautakunta päätti äänin 6–5 hyväksyä esittelijän pohjaehdotuksen. Lisäksi lautakunta päätti hyväksyä perusopetuksen iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman 1.8.2026 alkaen.
Kokouksen pöytäkirjan voi lukea kaupungin julkaisujärjestelmästä.
Lisätietoja opetus- ja kasvatuslautakunnan päätöksistä:
Emmi Mäkinen
opetus- ja kasvatuslautakunnan puheenjohtaja
emmi.makinen@jarvenpaa.fi, 040 560 2560