Palkittu baritoni Aarne Pelkonen juhlistaa 10-vuotista taitelijauransa levyjulkaisukonsertilla Järvenpää-talolla 27.4.

Aarne Pelkosen ammattiura alkoi Lappeenrannan laulukilpailujen voitosta vuonna 2013. Nyt kun käänteentekevästä hetkestä on kulunut aikaa 10 vuotta, tähänastista taivalta juhlitaan muun muassa Last Songs -levyn julkaisukonsertilla sen äänityspaikassa Järvenpää-talon Sibelius-salissa 27.4. yhdessä pianisti Juho Alakärpän kanssa.

Baritoni Aarne Pelkonen ja pianisti Juho Alakärppä ovat työskenneet yhdessä yli 15 vuoden ajan. Kuva: Mikko Mäntyniemi

Lappeenrannan laulukilpailujen voiton lisäksi vuonna 2015 kansainvälisen Sibelius-laulukilpailun Järvenpäässä vakuuttavasti voittanut baritoni Aarne Pelkonen palaa Järvenpää-talolle juhlistamaan tänä vuonna täyttyvää 10-vuotista ammattiuraansa ja uuden levynsä julkaisua. Nykyään nuoren polven kysytyimpiin kotimaisiin ooppera- ja konserttilaulajiin lukeutuva Pelkonen esiintyy pianisti Juho Alakärpän kanssa torstaina 27.4. klo 19 Sibelius-salissa. Duo on soittanut yhdessä jo 15 vuotta ja julkaisee nyt ensimmäisen yhteisen albuminsa nimeltä Last Songs.

Sibelius-Akatemian käytävillä opiskeluvuosina jo tavanneen kaksikon levyn keskiössä ovat Franz Schubertin ja Jean Sibeliuksen viimeiset laulut. Konsertissa kuullaan Schubertin viimeiseksi jäänyt ikoninen Schwanengesang-laulusarja, joka jakaantuu kahteen kokonaisuuteen, Ludwig Rellstabin ja Heinrich Heinen teksteihin sävellettyihin lauluihin. Kokonaisuuksien väliin, kommentoimaan rakkauden viiltävää kipua ja kauneutta, on sijoitettu Sibeliuksen viimeiseksi jäänyt laulukokoelma Op. 90 Runebergin teksteihin sekä hänen viimeisin yksinlaulunsa Narciss. Ohjelma esitteleekin kahden suuren laulusäveltäjän soivan testamentin, joka näyttää heidät parhaimmillaan ja paljaimmillaan – jättäen kaiken jälkeen vain kaipauksen.

Upouusi Last Songs -levy on myös myynnissä konsertissa ja siihen on mahdollista saada taitelijoiden signeeraus.

Pelkonen on ääneltään Suomen baritonien kärkeä

Raumalta kotoisin oleva baritoni Aarne Pelkonenon sukupolvensa menestyneimpiä ja kysytyimpiä oopperalaulajia Suomessa. Helsingin Sanomat kirjoitti jo vuonna 2017 Pelkosen olevan äänensä puolesta hienoimpia baritonilahjakkuuksia, jota Suomessa on kuultu.

Vanhoillislestadiolaisessa perheessä kasvanut Aarne muistetaan erityisesti vuoden 2013 Lappeenrannan laulukilpailujen ja vuoden 2015 Sibelius-laulukilpailun voittajana. Muun muassa Saksassa vietettyjen oopperavuosien jälkeen Pelkonen debytoi vuonna 2019 Suomen Kansallisoopperassa esittäen pääroolin Jaakko Kuusiston oopperassa Jää. Sittemmin Aarnea on kuultu Kansallisoopperassa mm. CircOpera 2.0:ssa ja Mozartin Taikahuilun Papagenona. Hän on tullut Suomessa ylipäätään tunnetuksi oopperarooliensa lisäksi monipuolisena konserttilaulajana – niin sinfoniaorkestereiden solistina kuin vaikkapa Linnan juhlienkin esiintyjänä. Pelkonen on julkaissut kolme sooloalbumia: Virsi (2013), Taivas sylissäni (2018) ja Haavekuvia (2019).

Baritoni Aarne Pelkonen on monipuolinen ooppera- ja konserttilaulaja. Hän on nuoren polven kysytyimpiä oopperalaulajia Suomessa. Kuva: Mikko Mäntyniemi

Last Songs -levyjulkaisukonsertti

To 27.4.2023 klo 19
Sibelius-sali, Järvenpää-talo (Hallintokatu 4, Järvenpää)
Liput: 20 € / 18 € / 15 € tai Kaikukortti
Järvenpää-talon lipunmyynnistä, muista Lippupisteen myyntipisteistä ja Lippu.fi-verkkopalvelusta (alk. + 1,5 €).
Kesto: noin 1 tunti 50 min, sisältäen väliajan.
Järjestäjä: Järvenpään kulttuuri- ja tapahtumapalvelut

Lisätiedot:
Heidi Jäntti
kulttuurituottaja
Yleiset kulttuuri- ja tapahtumapalvelut, Hyvinvoinnin palvelualue
puh. 040 315 2201
heidi.jantti(at)jarvenpaa.fi

Jaa juttu: