Raiders Basket ry ja Järvenpään kaupunki selvittävät yhdessä JYK:n liikuntasalin käyttöä

Järvenpään yhteiskoulun (JYK) uusi liikuntasali valmistui keväällä 2023. Tavoitteena on, että elokuusta alkaen paikalliset urheiluseurat voivat käyttää koulun liikuntasalia iltaisin ja viikonloppuisin. Sali on profiloitu eri palloilulajien käyttöön kuten muun muassa kori-, käsi-, sulka- ja lentopalloon sekä pöytätennikseen, salibandyyn ja futsaliin. Salia voidaan käyttää myös eri yleisötapahtumiin.

Koripalloseura Raiders Basket ry on suunnitellut toimintansa siirtämistä JYK:n liikuntasaliin, mutta aloittaa syyskauden uimahallin liikuntahallissa. Syyskaudella Järvenpään kaupunki selvittää yhteistyössä Raiders Basket ry:n kanssa uuden liikuntasalin otteluolosuhteita. Tarkoituksena on, että Raiders Basketin toiminta siirtyy JYK:n uuteen liikuntasaliin kevätkaudesta 2024 alkaen.

Raiders Basket ry:n A-juniorit ja Beat Basket Järvenpää ry:n juniorijoukkueet testailevat JYK:n liikuntasalia syyskauden ajan. Näin varmistetaan, että salin olosuhteet ja tekniikka ovat toimivia Raiders Basket ry:n edustusjoukkueen virallisia otteluita varten. Koulun kesäloman aikana muun muassa salin katsomoon tehdään muutostöitä.

Raiders Basket ry on keskiuusimaalainen koripalloseura, jonka alaisuudessa ovat miesten 1. Divisioona A:ssa pelaava edustusjoukkue ja A-junioreiden kilpajoukkue.

Lisätietoja:

Jaa juttu: