Sahankaaren urakassa parannetaan alueen vesihuoltoa ja kevyen liikenteen reittejä 

Työssä peruskorjataan ja uusitaan katuverkostoa sekä siihen liittyviä vesihuollon järjestelmiä. 

Sahankaaren alueella Hallintokadun ja Torpantien välillä peruskorjataan vuoden 2024 aikana katurakenteita, vesijohto-, viemäri-, ja hulevesiverkostoa. Työhön sisältyvät myös pysäköintipaikkojen ja uuden kevyen liikenteen väylän rakentaminen, valaistuksen uusiminen sekä kivityöt Sahankaaren alueella. 

Hankkeessa kehitetään samalla alueellista radan vartta kulkevaa pyöräilyverkostoa, joka on osa kaupungin pyöräilyn pääreittien kehittämistä.  

Työn yhteydessä alueen kallioita on louhittu, jotta hulevedet voidaan kerätä talteen ja johtaa Helsingintien alla kulkevaan päähulevesilinjaan. Louhitulle alueelle asennetaan ennen sen täyttämistä hulevesisäiliö, joka hidastaa hulevesien virtausta ja vähentää tulvariskiä esimerkiksi rankkasateiden aikana. 

Helsingintien liikennejärjestelyt tulevat olemaan käytössä marraskuuhun 2024 saakka ja niissä tulee esiintymään muutoksia syksyn aikana, kun uusitaan hulevesilinjat Helsingintien poikki. Muutoksista tiedotetaan kaupungin verkkosivuilla. 

Työmaa-alue on aidattu, ja kulkua ohjataan tarvittaessa erillisin opastein. Alueella liikkuvia pyydetään käyttämään varovaisuutta työkoneiden läheisyydessä ja käyttämään vain merkittyjä kulkureittejä. 


Lue myös: 

Työmaatiedote: Sahankaaren rakentaminen välillä Hallintokatu-Torpantie 

Sahankaaren rakentaminen välillä Hallintokatu-Torpantie, kadun työt alkavat 1.7.2024 


Lisätietoja: 

Tilaaja: 
Järvenpään kaupunki                                                                                        
Johan Nygård 
p. 09 27 191 
johan.nygard@jarvenpaa.fi 

Urakoitsija: 
Uudenmaan Infrapalvelut Oy 
Eetu Hakulinen 
p. 050 323 4336 
eetu.hakulinen@uip.fi  

Valvonta / Rakennuttaminen: 
Finnmap Infra Oy 
Juha Nevalainen 
p. 040 045 4833 
juha.nevalainen@finnmap-infra.fi 

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!