Sähkön säästeliäs käyttö auttaa välttämään sähköpulan
—Kaupunki ja päätöksentekoKantaverkkoyhtiö Fingrid ja Järvenpään alueella sähköä jakeleva Caruna ovat viestineet, että riski sähköpulaan joutumisesta kylminä talvipäivinä on Suomessa kasvanut. Sähköpulatilanteessa asiakkaiden sähköjen katkaisu on viimeinen keino tilanteen tasapainottamiseksi. On siis melko epätodennäköistä, mutta kuitenkin mahdollista, että sähköjä joudutaan katkomaan kulutuksen vähentämiseksi talven aikana. Sähköjen katkaisusta päättää Fingrid ja sen toteuttavat sähkönjakeluyhtiöt maanlaajuisesti.
Tällä hetkellä tärkeää on, että monien syksyn kuluessa aloittamaa sähkön säästämistä jatketaan mahdollisuuksien mukaan myös talvikuukausina. Tämän lisäksi sähkön käytön ajoittaminen arkisin aamun (klo 7-9) ja iltapäivän (klo 17-19) huipputuntien ulkopuolelle parantaa sähkön riittävyyttä huomattavasti.
Jos sähköjä joudutaan katkaisemaan, pidetään suunnitellut katkokset kahden tunnin mittaisina. Alueet, joilta sähköt katkaistaan, ovat kooltaan suhteellisen pieniä ja mahdollista sähköjen katkaisua kierrätetään eri alueilla. Yhteiskunnan toiminnan varmistamisen kannalta kriittisiltä asiakkailta (kuten sairaalat) sähköjä ei katkaista.
Koska sähkön katkaiseminen on viimesijainen keino tilanteen tasapainottamiseen, päätös siitä tehdään melko lähellä katkaisuajankohtaa, mistä syystä tieto siitä lähtee asiakkaille myöhäisessä vaiheessa. Carunan viestinnästä kerrotaan näin:
”Jos sähkönjakelua rajoitetaan, pyrimme ilmoittamaan siitä sekä tekstiviestillä että nettisivullamme. Sinun kannattaa seurata myös uutisia sekä Työ- ja elinkeinoministeriön ja kantaverkkoyhtiö Fingridin tiedotusta. Omat yhteystiedot kannattaa pitää aina ajan tasalla Sähkövahti-palvelussa.”
Lisätietoa sähköpulasta, sähkön jakelun rajoittamisesta ja sen viestinnästä Carunan sivuilla: Sähköpula – Mitä se tarkoittaa ja miten varaudun? (caruna.fi)
Kaupungin palvelut mahdollisissa sähkökatkoksissa
Järvenpään kaupungin palveluissa on tehty valmiussuunnitelmat lyhyiden, suunniteltujen sähkökatkojen varalta. Käytänteet poikkeavat toisistaan palvelun luonteen mukaisesti. Kouluissa ja päiväkodeissa toiminnan suunnitellaan jatkuvan mahdollisista katkoksista huolimatta. Tästä on viestitty ja viestitään tarkemmin huoltajille Wilman ja Daisyn kautta. Jotkin kaupungin palvelut, esimerkiksi uimahalli ja jäähalli, suljetaan välittömästi katkoksen alkaessa. Osa voi jatkaa toimintaansa mahdollisuuksien mukaan hieman pidempään.
Huomioi myös vedenkäyttö!
Sähkökatkotilanteessa minimoi veden käyttöä, vaikka hanasta vettä tuleekin.
Jotta viemäriverkoston kapasiteetti ei sähkökatkotilanteessa ylity ja johda jätevesiylivuotoihin tai viemäreiden tulvimiseen, on tärkeää minimoida vedenkulutus sähkökatkon ajan, vaikka vedentoimitus jatkuukin. Esimerkiksi suihkussa käyntiä, kylpyä ja harkinnan mukaan vessanpytyn vetämistä on syytä välttää sähkökatkon ajan.
Vesihuoltolaitoksen varautumisesta huolimatta sähkökatkot voivat keskeyttää veden tulon. Kaikissa kotitalouksissa onkin hyvä olla osana kotivaraa varastossa puhdasta juomavettä muutaman päivän tarpeeseen, 6-10 l/hlö. Lisäksi on hyvä olla puhtaita kannellisia ämpäreitä tai kanistereita veden kuljetukseen ja säilytykseen.
Lue Järvenpään Veden ohjeistus vedenkäyttöön sähkökatkoksen aikana.