Temalin nuorisotilan pihalla esiintyi levottomuutta

Maanantai-iltana 15.11. nuori joutui pahoinpitelyn kohteeksi Temalin nuorisotilan pihalla esiintyneen levottomuuden vuoksi.  Nuori tuli Temalin nuorisotalolle saadakseen apua, jolloin nuorisotilan työntekijät kutsuivat paikalle poliisin ja ambulanssin.  Nuorisotalolla oli tapahtuma-aikaan muita, asiaan liittymättömiä nuoria paikalla.

Nuorisopalvelut on ollut yhteydessä nuorten koteihin ja tiedottanut tapahtuneesta asianosaisten nuorten huoltajia. Asian selvittäminen jatkuu, paitsi asianosaisten, myös nuorisopalvelujen toimesta.

Järvenpään kaupunki pitää tapahtumaa erittäin valitettavana. On tärkeää, että nuoret kuten muutkin kaupunkilaiset voivat liikkua Järvenpään alueella turvallisesti.

Lisätietoja: nuorisopalvelujen päällikkö Anu Puro, anu.puro(at)jarvenpaa.fi

Jaa juttu: