Uusi tutkimus Järvenpään keskustasta: miljoonia käyntejä ja pitkiä viipymiä
—Yrittäminen ja työMillainen paikka Järvenpään keskusta on arjen kulkijoille, asioijille ja vierailijoille? Keskustan Elävyysindeksi tarjoaa ensimmäistä kertaa kattavan kuvan keskustan käytöstä – kuinka paljon alueella liikutaan, kuinka kauan viivytään ja millaisista syistä keskustaan tullaan.

Järvenpään keskustassa vierailtiin vuoden 2024 aikana yli kuusi miljoonaa kertaa, käy ilmi Keskustan Elävyysindeksi -raportista. Sen avulla kaupunki saa ensimmäistä kertaa tarkkaa ja kokonaisvaltaista tietoa keskustan elinvoimasta ja käytöstä.
Tiedot perustuvat mobiiliverkkodataan. Mittausalueeseen kuuluvat muun muassa asemanseutu, kävelykatu, Tupalantie ja Rantapuiston ympäristö.
Keskustassa viivytään pitkään
Keskustan kävijät eivät ole liikkeellä kiireessä. Keskimäärin keskustassa käytiin 16 493 kertaa päivässä. Keskimääräinen käynnin kesto oli 6 tuntia ja 27 minuuttia. Myös lyhyempiä, alle neljän tunnin asiointikäyntejä kertyi vuoden aikana yli 3,7 miljoonaa, mikä tarkoittaa noin 10 000 asiointia päivittäin.
Keskimääräisiin viipymiin vaikuttavat myös keskustan asukkaat ja työntekijät. Asukkaiden kohdalla viipymä voi kattaa koko vuorokauden, kun taas työntekijöiden osalta päivä painottuu työtunteihin.
Keskustan elämää arkena ja viikonloppuna
Vilkkain aika keskustassa sijoittui vuonna 2024 arkipäivien kello 11–17 välille, ja useimmat käynnit osuivat näihin tunteihin.
– Myös lauantaisin keskustassa asioidaan vilkkaimmin keskipäivän molemmin puolin. Tämä on hyvä huomioida etenkin palveluntarjoajien ja kivijalkayrittäjien näkökulmasta, yritys- ja elinkeinopäällikkö Heikki Häyhä kommentoi raportin tuloksia.
Merkittävä osa kävijöistä saapuu Järvenpään keskustaan muualta. Päivittäin keskustassa vieraili keskimäärin noin 4 500 ulkopaikkakuntalaista, joista suurin osa saapui Tuusulasta, Keravalta ja Mäntsälästä.
Data tukee keskustan kehittämistä
Elävyysindeksi tarjoaa jatkossa mahdollisuuden seurata keskustan kävijämääriä, viipymiä ja liikkuvuutta tarkasti eri ajankohtina.
– Tieto auttaa hahmottamaan, missä määrin keskustassa vietetään aikaa, miten ihmiset liikkuvat alueella, mihin kellonaikoihin keskustassa on eniten elämää ja milloin taas hiljaisempaa. Se antaa myös viitteitä siitä, millaiset toimenpiteet voivat vaikuttaa keskustan elävyyteen – oli kyse sitten tapahtumista, palveluista tai saavutettavuudesta, Häyhä päättää.