Valtuustokauden viimeisessä kokouksessa päätettiin asemakaavoista, taloudesta ja resurssiviisaudesta 

Järvenpään kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 26.5.2025 ja teki useita päätöksiä muun muassa asemakaavoista, tilinpäätöksestä, talousarvion muutoksista ja seudullisesta yhteistyöstä. Valtuusto hyväksyi myös hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelman ja merkitsi useita raportteja tiedoksi. Lisäksi jätettiin kaksi uutta valtuustoaloitetta. Kaupunki kiittää valtuutettuja kuluneesta kaudesta. 

Kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen kiitti valtuustokauden päätteeksi toimielinten edustajia kukituksella. Vasemmalta oikealle Järvenpään veden johtokunnan puheenjohtaja Satu Haaparanta, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Vesa Müller, hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Seán McLoughlin, opetus- ja kasvatuslautakunnan puheenjohtaja Jouni Takala, kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja Willem van Schevikhoven, kaupunginhallituksen II varapuheenjohtaja Tuija Kuusisto, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Petri Graeffe, kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Jorma Piisinen, kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Laura Virkkunen ja kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtaja Nea Karenius. Kuva: Järvenpään kaupunki

Järvenpään kaupungin konsernitilinpäätös ja toimintakertomus 2024 

Valtuusto hyväksyi vuoden 2024 tilikauden tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden toimielinten jäsenille ja johtaville viranhaltijoille. Lisäksi tilintarkastuskertomus merkittiin tiedoksi. Tilikauden tulos oli noin 1,28 miljoonaa euroa. Lopullinen ylijäämä, noin 1,37 miljoonaa euroa, kasvattaa kaupungin taseen kertynyttä ylijäämää. 

Valtuutetut kiittivät kaupungin taloudellista tulosta, mutta muistuttivat myös talouden ennustettavuuden haasteista ja resurssien kohdentamisen tärkeydestä. Esille nousivat erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointi, palveluiden hankintojen läpinäkyvyys, oikeudenmukaisuus valtionosuuksissa sekä tarve pohtia, mihin kaupungilla on varaa.

Vuoden 2025 talousarvion muuttaminen 

Valtuusto hyväksyi muutokset vuoden 2025 talousarvioon ja vuosien 2025–2028 taloussuunnitelmaan. Päätöksen myötä vuoden 2025 alijäämä kasvaa 3,4 miljoonaan euroon ja investointimenoja lisätään 3,5 miljoonalla eurolla. Lainan tarve nousee vuonna 2025 yhteensä 7,6 miljoonalla eurolla ja koko talousohjelmakauden aikana 20,5 miljoonalla eurolla. 

Resurssiviisauden seurantaraportti 2024 arvioitiin 

Valtuusto merkitsi tiedoksi resurssiviisauden seurantaraportin vuodelta 2024. Resurssiviisauden seurantaraportti 2024 kokoaa yhteen Järvenpään kaupungin toimenpiteet ja edistymisen resurssiviisauden tavoitteiden saavuttamisessa. 

Valtuutetut korostivat resurssiviisaustyön jatkuvuutta, käytännön toimenpiteitä ja kaupungin omaa vaikutusvaltaa. Esille nousivat myös luonnon monimuotoisuus, Tuusulanjärven tila ja viestintä työn etenemisestä. 

Mannilantie 52:een uusi asemakaava 

Valtuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen Mannilantie 52:een. Entinen päiväkotitontti muuttuu asuinkerrostaloalueeksi, jolle suunnitellaan noin 65 asuntoa, joista vähintään 30 prosenttia on perheasuntoja. Tavoitteena on täydentää keskustan kaupunkirakennetta laadukkaalla ja vähähiilisellä rakentamisella, vahvistaa alueen ilmettä ja liittää uusi korttelialue osaksi Juhani Ahon puistoa. 

Kartanonseudun viheralueille uusi asemakaava 

Valtuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen Kartanonseudun hulevesirakenteisiin. 
Asemakaava koskee viher- ja katualueita Pajalassa, Sorrossa ja Peltolassa. Muutoksella varaudutaan luonnonmukaisten hulevesiratkaisujen toteuttamiseen ja virkistysalueiden kehittämiseen. Tavoitteena on parantaa Tuusulanjärven tilaa, säilyttää luontoarvot ja mahdollistaa alueen monipuolinen käyttö ulkoiluun ja virkistykseen. Alueelle ei osoiteta rakennusoikeutta. 

Aiesopimus ja kiinteistön luovuttaminen Emalikatu 13:ssa 

Valtuusto päätti, että Järvenpään kaupunki luovuttaa kiinteistön Emalikatu 13:ssa lisämaaksi aiemmin sovitun aiesopimuksen ja maanvuokrasopimuksen mukaisesti.  

HSYK-sopimuksen päivitys 

Valtuusto hyväksyi Helsingin seudun kuntien päivitetyn yhteistyösopimuksen, joka koskee maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämistä sekä seudullista edunvalvontaa. Sopimus korvaa aiemman vuoden 2021 sopimuksen ja astuu voimaan kuntien hyväksyttyä sen. 

Arviointikertomus 2024 

Valtuusto merkitsi vuoden 2024 arviointikertomuksen tiedoksi ja pyysi kaupunginhallitusta antamaan vastineet kertomuksessa esitetyistä havainnoista, selvityspyynnöistä ja suosituksista. 

Henkilöstökertomus 2024 

Valtuusto merkitsi tiedoksi henkilöstökertomuksen, joka kokoaa yhteen vuoden 2024 keskeiset tiedot kaupungin henkilöstöstä, työhyvinvoinnista ja henkilöstöpolitiikan kehittämisestä. 

Järvenpään kaupunkistrategian 2030 väliarviointi 

Valtuusto merkitsi tiedoksi Järvenpään kaupunkistrategia 2030:n väliarviointia koskevan raportin, joka kuvaa strategian toteutumista ja edistymistä. 

Hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma 2026–2029 

Valtuusto hyväksyi hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelman vuosille 2026–2029. Suunnitelma ohjaa kaupungin hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistävää työtä tulevina vuosina. 

Uudet valtuustoaloitteet 

Valtuustossa jätettiin kaksi uutta aloitetta, jotka koskivat koululaisten liikenneturvallisuuden parantamista ja Oinaskadun koulun luokka-asteiden laajentamista. 

Lisätietoja:     

Petri Graeffe    
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja     
puh. 040 547 3388    
petri.graeffe@jarvenpaa.fi    

Valtuuston kokouspäätökset ovat luettavissa pöytäkirjan valmistuttua Järvenpään verkkosivuilla Hallinto ja päätöksenteko – Esityslistat, pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset     

Valtuustotallenne on katsottavissa kaupungin YouTube-kanavalta.   

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!