Vammaisneuvosto äänesti hyvistä ehdotuksista: OLKA-toiminnalle vammaisneuvoston yhdenvertaisuustunnustus
—vammaisetJärvenpään vammaisneuvosto on valinnut vuoden 2026 yhdenvertaisuustunnustuksen saajaksi OLKA-toiminnan. Tunnustus luovutetaan Maa elää -markkinoilla kävelykatu Jannella lauantaina 5. syyskuuta kello 11.
Vammaisneuvoston jakama yhdenvertaisuustunnustus jaetaan Järvenpäässä nyt toista kertaa. Sen tarkoituksena on tehdä näkyväksi ihmisiä, yhteisöjä ja tekoja, jotka edistävät yhdenvertaisuutta arjessa. Tunnustuksen voi saada henkilö, yhdistys, yritys tai muu toimija, joka on esimerkiksi parantanut esteettömyyttä, ehkäissyt syrjintää, lisännyt osallisuutta tai tuonut myönteistä näkyvyyttä vammaisten ja pitkäaikaissairaiden asemaan.
Ehdottaa sai kuka vaan, ja vammaisneuvosto saikin 17 ideaa ja perustelua tunnustuksen saajaksi. Ehdotusten joukossa oli niin yksittäisiä ihmisiä kuin yhdistyksiä, hankkeita, toimintamuotoja ja palveluita.
OLKA palkitaan Maa elää -markkinoilla
Vuoden 2026 tunnustuksen saajasta päätti Järvenpään vammaisneuvosto kokouksessaan 27. elokuuta. Neuvoston varsinaiset jäsenet saivat antaa suljetussa lippuäänestyksessä äänen enintään kolmelle ehdokkaalle. Äänestystulos oli tasainen, moni ehdotus sai neuvoston jäseniltä kannatusta, mutta voittaja oli selvä: kahden pisteen erolla hyvinvointialueilla toimiva järjestö- ja vapaaehtoistoiminta OLKA tuo inhimillistä tukea ja apua potilaiden arkeen. Tunnustus luovutetaan Maa elää -markkinoilla lauantaina 5.9. ja sen ottaa vastaan OLKA-koordinaattori Ulrika de Costa. De Costa hoitaa Järvenpään JUSTissa vapaaehtoisten ja järjestöjen kanssa monipuolista toimintaa Keski-Uudenmaan Yhdistysverkoston riveissä.
Yhdenvertaisuutta syntyy monella tavalla
Vammaisneuvosto haluaa nostaa esiin kaikki vuoden 2026 tunnustusta varten tehdyt, monipuoliset ehdotukset, sillä itse ehdotus on tunnustus tehdystä työstä. Ehdotusten kirjo kertoo, että yhdenvertaisuutta syntyy niin työssä, vapaaehtoistoiminnassa, harrastuksissa ja palveluissa kuin siinäkin, miten toinen ihminen kohdataan ja otetaan mukaan.
Vuoden 2026 yhdenvertaisuustunnustuksen saajaksi ehdotettiin:
- Töihin seurakuntaan! -hanketta, joka on edistänyt kehitysvammaisten ja osatyökykyisten työllistymismahdollisuuksia merkityksellisellä ja tuloksellisella tavalla.
- Kepakoti Oy:tä, jonka ryhmäkotiasumisessa ja työtoiminnassa tehdään asioita yhdessä esteistä huolimatta.
- Kehitysvammatuki 57 Villiklubia, kaikille avointa erityisten karaokeklubia, jossa jokainen saa vapautua laulamaan ja olemaan oma itsensä.
- Olka-toimintaa, jonka vahvuuksiksi nostettiin helppo saavutettavuus, ihmisen kohtaaminen sekä avun ja neuvonnan saaminen nopeasti.
- Emilia Heiskasta, joka on osallistunut aktiivisesti vammaisneuvoston toimintaan luottamushenkilönä ja edistänyt yhteisiä asioita yhdenvertaisena neuvoston muiden jäsenten rinnalla.
- Cooperin kulmaa, joka mahdollistaa monenkuntoisten ihmisten työllistymistä ja jossa asiakkaita autetaan tarvittaessa esimerkiksi ruoan saamisessa ja tarjottavien kantamisessa sekä huomioidaan erilaiset ruokavaliot.
- Saila Vesantoa, jonka pitkäjänteistä ja aktiivista työtä erityisesti Järvenpään Invalidien toiminnassa kiitettiin.
- Myllytien toimintakeskusta ja sen henkilökuntaa, joiden monipuolinen toiminta ja lämminhenkinen palvelu saivat ehdottajalta erityistä kiitosta.
- Katarina ”Kati” Hemmiä, joka tekee paljon vapaaehtoistyötä ja kannustaa ihmisiä liikkumaan erilaisissa ryhmissä.
- Nina Sandqvistia, joka koordinoi Myllytien toimintakeskuksen toimintaa sekä ohjaa työkokeilijoita ja opiskelijoita.
- Pilvi Kallio-Meriläistä, jonka työssä kiitettiin laaja-alaista yhdenvertaisuuden edistämistä, uusien toimintatapojen kehittämistä ja esimerkkinä toimimista muille.
- Kotisairaalaa, jonka toiminnan kuvattiin tuovan hoidon ja hoivan ihmisten ulottuville.
- Järvenpään vammaisneuvostoa hyvästä työstä yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
- JäPS Vapareita, joka mahdollistaa liikunnan ilon ja jalkapallon harrastamisen kaikille toimintarajoitteista huolimatta.
- Siskoja ja Simoja, jonka toiminta nostettiin ehdotuksissa yhdenvertaisuustunnustuksen arvoiseksi.
- Saila ja Aki Vesantoa heidän työstään yhdenvertaisuuden hyväksi.
- Raija Wallinia, jonka pitkäaikaista työtä mielenterveyden haasteita kokevien ihmisten parissa nostettiin esille.
Järvenpään vammaisneuvosto jakoi ensimmäiset yhdenvertaisuustunnustukset vuonna 2025. Tuolloin tunnustuksen saivat nuoriso-ohjaaja Riku Torvinen ansiokkaasta työstään nuorten ja erityisnuorten parissa sekä Myllytien toimintakeskuksen puikkopiiri yhteisöllisestä ja konkreettisesta auttamistyöstään.
Lisätietoja: Vammaisneuvoston puheenjohtaja Petri Huttunen, p. 044 985 7598.
