Varhaiskasvatuksen oppimisen tuen hankkeessa vahvistetaan ja luodaan oppimisen tuen käytänteitä

Järvenpäässä on käynnistynyt Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama oppimisen tuen hanke varhaiskasvatuslain uudistamisen edistämiseksi.  Lakiuudistuksen myötä lapselle annettava tuki määritellään entistä tarkemmin. Käytännössä lapsen tuen tarve arvioidaan yksilöllisen tarpeen mukaan ja sen tulee olla oikea-aikaista, riittävää ja kohdennettua. Tuen tasot jaetaan yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen.

Järvenpään varhaiskasvatussuunnitelman mukaan varhaiskasvatusta kehitetään inkluusion periaatteiden mukaisesti. Näitä ovat osallisuus, yhteisöllisyys ja kokemukset hyväksytyksi tulemisesta. Inklusiivisen toimintakulttuurin ja pedagogiikan kehittäminen on jatkuva prosessi.

Hanke toteutetaan kaikissa varhaiskasvatusyksiköissä, oppimisympäristöjä ja oppimisen tuen toimintamalleja kehittäen

Oppimisen tuen hanketiimi koostuu kahdesta varhaiskasvatuksen kehittäjäopettajasta ja kahdesta kehittäjälastenhoitajasta. Hanke toteutetaan kaikissa Järvenpään kunnallisissa varhaiskasvatusyksiköissä osallistuen lapsiryhmien toimintaan. Hanketyöntekijät kehittävät oppimisympäristöjä, joihin kuuluvat psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen ympäristö sekä oppimisen tuen toimintamalleja ja käytänteitä yhdessä varhaiskasvatusyksiköiden henkilöstön kanssa. Näin ollen inklusiivinen varhaiskasvatus vastaa lapsen tarpeisiin yksilöllisesti ja joustavasti yksilön vahvuuksiin perustuen.

Hankkeen tavoitteena on luoda pysyviä oppimisen tuen toimintamalleja ja käytänteitä Järvenpään varhaiskasvatukseen ja vahvistaa jo olemassa olevia hyviä toimintatapoja. Tavoitteena on myös jakaa henkilöstön osaamista ja käytänteitä yksiköiden välillä.

Oppimisen tuen hanke toteutetaan 15.8.22 – 31.12.2023 välillä.

Yhdessä tutkien ja kehittäen luomme laadukasta ja yhdenvertaista varhaiskasvatusta Järvenpäässä.


Lisätietoja:

Kehittäjäopettaja Jonna Hakoniemi jonna.hakoniemi@jarvenpaa.fi, 040 315 2743

Kehittäjäopettaja Aino Kohtanen aino.kohtanen@jarvenpaa.fi, 040 315 2730

Kehittäjälastenhoitaja Nina Peltonen nina.peltonen@jarvenpaa.fi, 040 315 3896

Kehittäjälastenhoitaja Tita Piiparinen tita.piiparinen@jarvenpaa.fi, 040 315 2721

Jaa juttu: