Vietetään vappua kotioloissa ja etäyhteyksissä
—Tänä vuonna vietämme vappua hyvin poikkeuksellisissa olosuhteissa koronapandemian vuoksi. Perinteinen kevätkarkelo piknikeineen ystävien kanssa saattaa houkutella, mutta nyt jos koskaan on syytä malttaa mielensä. Valtioneuvoston linjaamat yli 10 hengen kokoontumisrajoitukset ovat edelleen voimassa ja tämä koskee myös vapun viettoa.
Suuri osa tartunnoista niin Suomessa kun Euroopassa on lähtenyt liikkeelle yleisöjoukkojen kokoontuessa. Joukkotapahtumat ja -kokoontumiset ovat suuri riski viruksen leviämiseksi. Kun toisilleen tuntemattomat ihmiset kokoontuvat, on tartunnan saaneiden jäljittäminenkin vaikeampaa.
Vappu perinteisessä mielessä on peruttu – vietetään etävappua
Järvenpään kaupunki painottaa, että ihmiset eivät lähde joukolla viettämään vappua ulos Järvenpään keskustaan. Monen järvenpääläisen perinteistä poiketen vappua vietetään nyt kotioloissa. Onneksi nykyisin on olemassa hyvät välineet myös etäyhteyksiin ja tarjolla on monenlaista virtuaalivapun ohjelmaa.
– Kannetaan yhteinen vastuumme koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Vetoankin kaikkiin järvenpääläisiin, että vappuna Rantapuistossa tai muualla Järvenpäässä ei kokoonnuttaisi. Vietetään kevään juhlaa vastuullisesti kotona perheen kesken ja läheisiä ja tuttavia virtuaalisesti etänä tavaten, korostaa kaupunginjohtaja Olli Naukkarinen.
Kokoontumisrajoitukset koskevat myös nuoria. Järvenpään kaupunki vetoaa vanhempien vastuuseen tässä asiassa.
Järvenpään nuorisotyöntekijät tavoitat sosiaalisesta mediasta arkisin klo 14–20. Katso somekanavat tarkemmin www.nuortenjarvenpaa.fi.
Tule keskustelemaan poliisin livelähetykseen 29.4. klo 17 alkaen
Itä-Uudenmaan poliisilaitos järjestää tänään keskiviikkona 29.4. klo 17 alkaen Instagram-tilillään livelähetyksen, jossa voi kysyä poikkeusoloissa vietettävään vappuun liittyviä kysymyksiä. Keskusteluun voi osallistua tunnuksella @iupoliisi.