Villa Kokkosen kesäkausi avaa yleisölle myös saunan
—KulttuuriArkkitehti Alvar Aallon suunnittelema Villa Kokkonen on avautunut kesäkauteen 2026. Uutuutena taiteilijakoti tarjoaa yleisölle mahdollisuuden tutustua myös ennallistettuun piha-alueeseen ja Alvar Aallon suunnittelemaan saunaan. Saunaan ja pihamiljööseen pääsee tutustumaan osana ennakkoon varattavia opastuksia.
Kesän konserttiohjelma saa säveltäjäkodin soimaan. Uutuuksiin kuuluu myös Jean ja Aino Sibeliuksen kotimuseon Ainolan ja Villa Kokkosen yhdistävä matkailupaketti Yksi järvi – kaksi säveltäjäkotia.
Villa Kokkonen on Alvar Aallon säveltäjä Joonas Kokkoselle suunnittelema taiteilijakoti Järvenpään Vanhankylänniemessä. Vuonna 1969 valmistuneessa kokonaistaideteoksessa yhdistyvät arkkitehtuuri ja musiikki: sen erityispiirteitä ovat aaltoileva katos, viuhkamainen muoto sekä puupintainen työhuone. Villa Kokkonen on harvinaisuus Aallon tuotannossa, sillä se on ainoa muusikolle suunniteltu taiteilijakoti ja sen suunnittelussa panostettiin erityisesti akustiikkaan. Nykyisin Villa Kokkonen toimii Järvenpään taidemuseon ylläpitämänä kotimuseona.
Kamarimusiikkia, nykysävellystä ja taiteiden välistä dialogia
Villa Kokkonen tarjoaa kesällä 2026 monipuolisen tapahtumakattauksen, jossa kohtaavat kamarimusiikki, nykysävellys ja taiteiden välinen dialogi.
Katso tapahtumat täältä ja tule mukaan: Villa Kokkosen tapahtumat | Järvenpään taidemuseo
Uusi matkailupaketti yhdistää kaksi säveltäjäkotia Tuusulanjärvellä
Kesällä 2026 Villa Kokkonen sekä Jean ja Aino Sibeliuksen Ainola tarjoavat kierrospaketin, jossa yhden iltapäivän aikana nautitaan opastetuista museokäynneistä molemmissa taiteilijakodeissa, kahvihetkestä Ainolan Kahvila Auliksessa sekä pienestä konsertista Villa Kokkosessa.
Aukiolo ja vierailut kesällä 2026
Vierailu Villa Kokkosessa tapahtuu opastetulla kierroksella. Yleisöopastuksia järjestetään ti–su klo 11–17. Lisätietoa varauksista, maksuista ja omatoimivierailuista ilman opastusta: Aukioloajat, pääsymaksut ja saapuminen | Järvenpään taidemuseo
Lisätietoa:
Museopalveluiden päällikkö
Jaana Tamminen
jaana.tamminen@jarvenpaa.fi
p. 040 315 2587