ARA:n tuet ja korkotukilainat

Nyt haettavana:

Erityisryhmien investointiavustukselle määräaikainen hakuaika

ARA on muuttanut erityisryhmien investointiavustuksen hakukäytäntöä ja täsmentänyt hankkeiden rahoituksen periaatteita.


ARA siirtyy 8.12.2021 alkaen erityisryhmien investointiavustuksessa määräaikaiseen hakuun. Hakemukset tulee lähettää ARAn kirjaamoon (kirjaamo.ara@ara.fi) viimeistään 30.4.2022.

Muutoksesta seuraa, että joulu-huhtikuussa emme järjestä uusien hankkeiden ohjauskokouksia. Kyseisenä aikana jatkamme ARAan ennen hakuajan muuttumista saapuneiden hakemusten käsittelyä.

Hakumenettelyn muutokseen ovat syynä rajallinen erityisryhmien avustuksen myöntämisvaltuus ja suuri kysyntä sekä sote-uudistuksen siirtymäkausi.

Täsmennetyt periaatteet kohteiden rahoituksessa

Lisäksi olemme täsmentäneet erityisryhmäasumisen uudistuotanto- ja perusparannuskohteiden rahoituksen perusperiaatteita. Muutoksissa on otettu huomioon tuleva sote-lainsäädäntö sekä tulevien hyvinvointialueiden päätöksenteko mahdollisuudet vuonna 2022.

Hakemukset arvioidaan seuraavien kriteerien perusteella:

  • pitkäaikainen tarve väestöennusteen pohjalta ja hyvinvointialueen asumispalveluiden tilanne sekä palveluverkko
  • laitoshoidon purkaminen
  • kohteen keskeinen sijainti, tontin soveltuvuus kohteen toteuttamiselle
  • kohteeseen sitoutuminen (kunta mukaan lukien kuntayhtymä/hyvinvointialue)
  • taloudellisten riskien arviointi (kohteen toteutusmahdollisuudet, palveluntuottaja, välivuokraus, Kelan hyväksymät asumismenot jne.)
  • kohteen suunnitteluratkaisut (kaikkiin kohteisiin normaalin asuntosuunnittelun periaatteet, asunnon vähimmäiskoko 30m2), kustannukset ja laatu.

Rahoitusta perusparannukseen vain erityisestä syystä vuonna 2022

Uusiin palveluasumisen tai tehostetun palveluasumisen perusparannushankkeisiin voidaan myöntää rahoitusta vuonna 2022 vain erityisestä syystä, koska pitkäaikaisen tarpeen arviointi on sote-valmistelun vuoksi hankalaa. Esimerkiksi hankkeita, joissa perusparannuksen syy on asukkaiden terveyshaitta (terveystarkastajan tai AVIn/Valviran toteama), vesivuoto tai rakenteellinen terveyteen vaikuttava haitta, voidaan rahoittaa nykyisten myöntöperiaatteiden mukaisesti.

Uusien hakemusten käsittelystä vastaavat rahoituspäällikkö Markku Aho, rahoitusylitarkastajat Helena Jalonen ja Ritvaliisa Rinnemaa sekä erityisasiantuntija Sonja Manssila. Asiantuntijoina toimivat lisäksi arkkitehti ja insinööri.

*********

ARA:n tuet yleishyödyllisille yhteisöille 

Yleishyödyllisellä yhteisöllä tarkoitetaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) nimeämää, aravalain 15 a §:n edellytykset täyttävää yhteisöä.  Yleishyödyllinen yhteisö voi saada tukea tai avustusta kohteelleen. Joihinkin korkotuki- ja takauslainoihin sekä investointiavustuksiin hakija joutuu hakemaan ensin kaupungin puoltolausuntoa. Muutoin hakemukset jätetään ARA:lle ja hakuaika on jatkuva.  

Haettavana olevat avustukset 

  • Käynnistysavustus / vuokra-asuntojen rakentaminen muille kuin erityisryhmille
  • Purkuavustus
  • Investointiavustus / erityisryhmien asunto-olojen parantaminen
  • Avustus asumisneuvojatoimintaan
  • Sähköautojen latausinfra-avustus (erillinen ohje)
  • Vuokra-asukkaiden talousneuvontatoiminta

Hakuohje – käynnistysavustus 
Hakuohje – purkuavustus 
Hakuohje – investointiavustus /erityisryhmät   
Hakuohje – asumisneuvojatoiminta 
Hakuohje – sähköautojen latausinfra-avustus 
Hakuohje – avustus vuokra-asukkaiden talousneuvontatoimintaan 

Korkotukilaina, takauslainat ja erityisryhmien investointiavustus  

Yleishyödyllinen yhteisö hakee korkotukilainoilleen ja investointiavustuksilleen ensin kaupungin puoltolausuntoa.  Hakemukset jätetään kuntaan kahtena kappaleena liitteineen. Puoltolausunnon saatuaan hakija toimittaa hakemuksen ja liitteet ARA:an.

Huom! Investointiavustuksen / erityisryhmien asunto-olojen parantamiselle, ehtona on, että samaan hankkeeseen jätetään myös korkotukilainahakemus. Lainoituksen ja em. avustuksen saaminen edellyttää, että kunta puoltaa hanketta. 

Korkotukilainojen puoltolausuntoa koskevat hakemukset toimitetaan kaupungin asuntopalveluihin ilman erityistä hakuaikaa.  

Haettavana olevat korkotukilainat 

  • Vuokra-, osaomistus- tai omaksi lunastettavien vuokra-asuntojen rakentaminen 
  • Asumisoikeustalolainat 
  • Erityisryhmille tarkoitetun vuokra-asuntokohteen korkotukilainoitus, johon ei haeta investointiavustusta 
  • Vuokra- ja asumisoikeustalon perusparantaminen 
  • Vuokra-asunnon tai vuokratalon hankinta 

Haettavana olevat takauslainat

  • Vuokra-asuntojen valtiontakaus rakentamislainoille 
  • Asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakaus  

ARA:n oppaita 

Hakuohje ARA:n tuet 2020 
ARA-säännösten pikaopas Arava- ja korkotukikohteiden omistajille 
Taulukko käyttö- ja luovutusrajoituksista 

Järvenpään kaupunki toimii ARA:n apulaisviranomaisena ja valvoo arava- ja korkotukivuokra-asuntoja ARA:N määräämin ehdoin. Valvonta suoritetaan yhteistyöllä toimijan kanssa. Valvottavan kohteen toimijan tulee toimittaa joka kuukausi raportti tehdyistä asukasvalinnoistaan seuraavan kk:n 20. päivään mennessä.  Kohteen tulee olla vuokrattu lainan saamien edellyttämien ehtojen mukaisesti. Toimijan tarpeen muuttuessa, tulee toimijan jättää hakemus tilan muuttamisesta toiseen vuokraustarkoitukseen kunnalle. 

Lue lisää: 
Asukasvalintaopas 
ARA:n asukasvalintapäätös-lomake 


Järvenpään kaupungin valvontatapa ja ohjeet toimijalle 

Korjausavustukset 

Korjausavustusta haetaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:lta. Hakuaika avustuksissa on jatkuva. Hakijan tulee huomioida, että avustus myönnetään vain sellaisiin toimenpiteisiin, joita ei ole aloitettu ennen kuin avustus on myönnetty tai toimenpiteen tarkoituksenmukaisuus on hyväksytty (kohteelle annettu aloituslupa). 

Haettavissa olevat avustukset vuonna 2020 

  • avustus vuokra-asuntojen korjaamiseksi ikääntyville ihmisille 
  • erityisryhmien investointiavustukset myös esteettömyysavustukset (lisää tietoa esteettömyys
  • korjausavustukset 
  • energia-avustukset 
  • hissiavustukset (lisää tietoa hissiavustuksista
  • sähköautojen latausinfra-avustukset 

Lisätietoja korjausavustuksista ja hakemuskaavakkeet löydät: 

Jaa juttu: