Asukaskyselyt ja asukastilaisuudet

Kyselyt ja tilaisuudet voivat liittyä esimerkiksi asuinalueiden, viheralueiden suunnitteluun, hyvinvointiin tai turvallisuuteen. Vastaamalla ja osallistumalla voit vaikuttaa suunnitteluun ja siihen, miten palveluita järjestetään.

Listan ylimmäisenä on uusin tapahtuma. Listan lopussa voi löytyä jo tapahtumia, jotka on jo pidetty.

Tuusulanjärven ja Tuusulanjokilaakson alueen kehittämistä koskeva kysely

Tuusulan kunta ja Järvenpään kaupunki visioivat yhdessä Tuusulanjärven, Rusutjärven ja Tuusulanjokilaakson alueen kehittämistä! Tavoitteena on laatia vuoden 2025 aikana yhteinen Tuusulanjärven ja jokilaakson kehittämistä palveleva visio sekä konkreettinen toimenpideohjelma sen toteuttamiseksi. 

Visiotyötä varten keräämme laajasti tietoa ja näkemyksiä siitä, miten aluetta käytetään tällä hetkellä ja minkälaisia kehittämisideoita Tuusulan ja Järvenpään asukkailla tai alueella vierailevilla on.

Kesän aikana visiotyöhön voi ottaa osaa vastaamalla kyselyyn. Kyselyn löytyy osoitteesta bit.ly/tuusulanjarvi sekä oheisen qr-koodin takaa. Kyselyyn vastaamiseen kuluu aikaa arviolta noin 15 minuuttia. Kysely on auki sunnuntaihin 31.8.2025 asti.

QR-koodi ja ilmakuva Järvenpään kaupungista Tuusulanjärven rannalla.

Aamiaistreffit Myllytien toimintakeskuksella

Järvenpään eläkeläisneuvoston rennoilla aamiaistreffeillä kuullaan kaupungin työntekijöitä erilaisista teemoista, kerran kuussa tiistaisin klo 9-9.45 Myllytien toimintakeskuksella osoitteessa Myllytie 11. Aamiainen noina aamuina hintaan 5 euroa, tarjoilu alkaa 8.30.

Syyskauden 2025 aiheet

  • Tapahtumia päivitetään syyskauden alussa.

Järvenpään tapahtumakalenterista löydät lisää tapahtumia ja tilaisuuksia Osallistu ja vaikuta -kategoriassa

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!