Ihmisen kokoinen itseohjautuvuus – osallistu etänä seminaariin 28.3.2022!

Tervetuloa mukaan Marja Hintikan emännöimään Ihmisen kokoinen itseohjautuvuus – virtuaaliseminaariin maanantaina 28.3. klo 13–15.

Tilaisuudessa kuulet kuntatyön murroksesta, muuttuvasta johtajuudesta ja uusista organisoitumisen tavoista. Kerromme myös kokemuksia Järvenpäässä toteutetusta Monimuotoinen itseohjautuvuus -hankkeesta. Tästä meille kertovat hankkeen pilottiyksiköiden työntekijät.

Saat käyttöösi uunituoreen Ihmisen kokoinen itseohjautuvuus -ekirjan ja konkreettisia vinkkejä itse- ja yhteisöohjautuvuuden kehittämiseen. Renesans Consultingin organisaatiokonsultti Perttu Salovaara ja Järvenpään kaupungin HR-kehittämispäällikkö Kati Toikka esittelevät uunituoreen julkaisun.

Seminaarissa on mukana keskustelemassa tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitokselta, emeritusprofessori Risto Harisalo Tampereen yliopistosta ja työnantaja-asiakkuus ja työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki Kevasta. Osallistujilla on lisäksi mahdollisuus osallistua keskusteluun lähetyksen aikana.

Seminaariin on mahdollisuus rekisteröityä pe 25.3. klo 12 saakka, jolloin rekisteröityneet saavat seminaarista vielä muistutusviestin, sekä seminaarin tallenteen tapahtuman jälkeen. Seminaaria on kuitenkin mahdollista seurata myös ilman rekisteröitymistä suoraan tapahtuman linkistä.

Tästä seminaarin rekisteröitymiseen ja seuraamaan seminaaria livenä!

Tervetuloa!

Lisätietoja:


Jaa juttu: