Tuusulanjärven ja Tuusulanjokilaakson kehittäminen alkaa  

Tuusulan kunta ja Järvenpään kaupunki ovat käynnistäneet Tuusulanjärven, Rusutjärven ja Tuusulanjokilaakson kehittämistyön. Tavoitteena on vahvistaa alueen virkistys-, matkailu- ja elinkeinokäyttöä yhteisellä visiolla, joka laaditaan vuorovaikutuksessa asukkaiden, päättäjien ja muiden sidosryhmien kanssa. 

Ilmakuva Järvenpään ja Tuusulan alueelta, jossa punaisella katkoviivalla on rajattu tarkastelualue.

Tuusulan kunta ja Järvenpään kaupunki laativat yhteisen kehittämisvision ja tiekartan Tuusulanjärven, Rusutjärven ja Tuusulanjokilaakson alueelle vuodelle 2025. Tavoitteena on vahvistaa alueen virkistys- ja matkailukäyttöä sekä siihen liittyvää elinkeinotoimintaa. Työn toteuttaa tarjouskilpailun voittanut arkkitehti- ja konsulttitoimisto Lundén Architecture Company. 

Laadittavassa visiossa tarkastellaan muun muassa reittien jatkuvuutta ja saavutettavuutta sekä maisema-, luonto- ja virkistysarvojen säilymistä. Suunnittelu pohjautuu aiempiin selvityksiin.  

Alueen kehittämiseen liittyviä näkemyksiä kerätään myöhemmin avautuvassa verkkokyselyssä, johon asukkaat ja sidosryhmät voivat osallistua. Linkki julkaistaan, kun kysely käynnistyy. Tuusulan kunta ja Järvenpään kaupunki viestivät työn etenemisestä, osallistumismahdollisuuksista ja kommentointivaiheista kanavissaan. 

Tuusulanjärven ympäristö kehittämisen ytimessä 

Kehittämisvision ja toimenpiteiden painopiste on Tuusulanjärven ympäristössä. Järvenpäässä tarkastellaan erityisesti kirjaston, taidemuseon, Järvenpää-talon, Kulttuuripuiston, Rantapuiston, Tervanokan, keskusurheilukentän, Juholanmäen kentän ja Vanhankylänniemen alueita. 

Tuusulanjärvi ja Tuusulanjokilaakso ovat keskeisiä alueen identiteetin, vetovoiman ja elinvoiman lähteitä yhdistäen suomalaisen luonnon ja kulttuuriperinnön ainutlaatuisella tavalla. Alue tarjoaa monipuolisia ulkoilu- ja virkistysmahdollisuuksia sekä kulttuurikohteita ympäri vuoden, mutta sen koko potentiaalia ei ole vielä hyödynnetty. 

– Tuusulanjärven ja jokilaakson tulevaisuus rakentuu yhteistyöllä. Tarvitsemme eri toimijoiden näkemyksiä ja panosta, jotta alueen luontoon, maisemaan ja kulttuuriin liittyvät arvot sekä kehityspotentiaali saadaan täysimääräisesti käyttöön, kaavoitusjohtaja Hannele Selin sanoo. 

Järvenpäässä työ jatkaa keskustan ja Rantapuiston visiotyötä. Vuoden 2025 aikana hankkeen verkkosivua päivitetään ja sinne kootaan tietoa kehittämistyöstä, sen tuloksista, etenemisestä ja suunnitelluista toimenpiteistä. 

Lisätietoja: 

Hannele Selin 
kaavoitusjohtaja 
Järvenpään kaupunki 
p. 040 315 2432 
hannele.selin@jarvenpaa.fi 

Maria Suutari-Jääskö 
kaupunkikuva-arkkitehti 
Järvenpään kaupunki 
p. 040 315 2455 
maria.suutari-jaasko@jarvenpaa.fi 

Heidi Torvinen 
asiakkuuspäällikkö 
Järvenpään kaupunki, Business Järvenpää 
p. 040 315 3086 
heidi.torvinen@jarvenpaa.fi  

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!