Kaupungin henkilöstö ja johtaminen

Tule tekemään kanssamme tulevaisuuden Järvenpäätä! Rakennamme sujuvaa arkea 1 500 ammattilaisen voimin.

Meillä on rento ja mutkaton työkulttuuri, ja meillä jokainen työntekijä on oman elämänsä järvenpäähenkilö. Suosimme ketterää kehittämistä ja arjessa oppimista. Vierastamme kaikenlaista kankeutta ja pyrimme poistamaan onnistumisen esteitä valmentavan johtamisen ja itseohjautuvuuden avulla.

Arjen työmme on asiakaslähtöistä – kaupunkilaiset ja muut palvelujemme käyttäjät ovat meille tärkeitä, sillä heitä varten meidät on palkattu. Järvenpään kaupungilla on pitkä kokemus asiakaslähtöisten palvelujen kehittämisestä, ja haluamme olla joustava arjen kumppani myös tulevaisuudessa.

Haluamme pitää hyvää huolta henkilöstöstämme kehittämällä arjen toimintatapoja ja johtamista. Aina välillä on myös syytä pysähtyä juhlistamaan onnistumisia.

Yksi vuoden kohokohdistamme on henkilöstöjuhla, johon koko organisaatio on kutsuttu. Lisäksi järjestämme vuosittain Järvenpää-seminaarin, jossa puhuvat Suomen eturivin innovaattorit ja asiantuntijat.

Tuusulanjärven kulttuurimaisemassa sijaitsevan Järvenpään valtteja ovat luonnonläheinen asumisympäristö sekä hyvät palvelut ja kulkuyhteydet. 

Johtaminen 

Järvenpään kaupungissa, kuten muissakin kunnissa, johtamisvastuu jakautuu kahtaalle. Virkamiehet valmistelevat suuret strategiset toiminnan linjaukset, jotka poliittiset päätöksentekijät vahvistavat.  Operatiivista toimintaa hoidetaan käytännössä palvelualuejohtajien luotsaamilla palvelualueilla. Palvelualuejohtajat yhdessä konsernipalvelujen johtajien kanssa muodostavat kaupungin johtoryhmän. 

Kaupungin johtoryhmään kuuluvat löydät oikealta valikosta. 

Tutustu poliittiseen päätöksentekoon.

Henkilöstön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi

Jaa juttu: