Leikkipuistot

Leikkipuisto, jossa erilaisia aktiviteettimahdollisuuksia ja leikkivälineistöä.

Leikkipuistoja seurataan ja peruskorjataan säännöllisesti

Leikkipuistoissa eri ikäiset lapset voivat kehittää taitojaan turvallisessa ja hauskassa ympäristössä. Järvenpään kaupungin omistamia ja ylläpitämiä leikkipuistoja on noin 50 kpl eri puolilla kaupunkia.

Järvenpään kaupunkitekniikka perusparantaa olemassa olevia leikkipaikkoja 1–2 kpl vuodessa määrärahojen puitteissa. Leikkipaikkojen perusparannus tarkoittaa yleensä leikkivälineiden, turva-alustojen, kalusteiden ja valaistuksen sekä kasvillisuuden uusimista. Mahdollisuuksien mukaan yritetään säästää olemassa olevaa kasvillisuutta leikkipaikoilla, mutta aina se ei ole mahdollista leikkivälineiden turva-alustojen kaivuun tai kasvillisuuden huonokuntoisuuden takia.

Perusparannuksen lisäksi leikkipuistoja tarkastetaan säännöllisesti. Leikkipaikkojen hiekat vaihdetaan kerran vuodessa kevään ja alkukesän aikana. Samalla leikkipuistojen kuntoa seurataan silmämääräisesti päivittäin. Toiminnallinen tarkastus tehdään 3 kertaa vuodessa sekä laajempi tarkastus vuosittain. Vuositarkastuksessa koulutetut tarkastajat tutkivat leikkivälineistä maanalaiset lahoviat, kiristävät kaikki liitokset ja selvittävät mahdolliset vauriot. 

Leikkipaikkojen turvallisuutta säätelevät EN 1176-1 turvastandardit, joiden mukaan tehdään leikkipaikkojen vuosittaisia turvallisuustarkastuksia. Sama turvallisuusstandardi ohjaa myös leikkipaikkojen suunnittelua. Leikkipaikkojen välineiden tulee noudattaa turvallisuusmääräyksiä, esimerkiksi päänjuuttumisrakoja tai merkittävää putoamisvaaraa ei välineissä saa olla. Myös leikkivälineiden alustojen pitää olla joustavia ja riittävän suuria. Leikkipaikkojen muiden kalusteiden, kuten pöytien ja penkkien, pitää olla sellaisia, ettei niistä aiheudu vaaraa lapsille. Mikäli leikkipaikka on vilkkaasti liikennöidyllä alueella, tulee se aidata.

Leikkivälineiden lisäksi tarkastuksissa seurataan koko ympäristöä, kuten isojen puiden ja aitojen kuntoa. Leikkipuistojen kasvillisuutta valitaan ja hoidetaan siten, että siitä ei olisi lapsille haittaa. Myrkyllisiä kasveja ei istuteta puistoihin. Leikkipuistoja on pyritty sijoittamaan niin, että ne olisivat mahdollisimman monen järvenpääläisen lapsen käytettävissä. 

Toiveita on mahdollista esittää

Asukkaat Järvenpäässä ovat aktiivisia ja esittävät leikkipaikkoja koskevia toiveita suunnittelijoille. Näin saamme suunniteltua asukkaiden toiveiden mukaisia leikkipaikkoja. Lähetämme jo maastonmittausvaiheessa kirjeet leikkipuiston lähialueen asukkaille suunnittelun aloittamisesta, jotta asukkaat saavat mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tiedon perusparannuksesta ja voivat esittää suunnittelijalle toiveitaan. Lisäksi tiedotamme asukkaita muista suunnittelun vaiheista, muun muassa mahdollisesta ideatapaamisesta, yleisötilaisuudesta sekä suunnitelmaluonnoksen nähtäville tulemisesta. Kaikissa näissä suunnittelun vaiheissa asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa suunnitelmien sisältöön.

Leikkipaikkojen suunnittelu on yhdistelmä olemassa olevan maaston ja kasvillisuuden, asukkaiden toiveiden ja turvallisuuden huomioimista sekä suunnittelijan näkemysten ja ammattitaidon yhteen tuomista. Pyrimme luomaan sellaisia leikkipaikkoja, jotka ovat turvallisia ja kestävät aikaa, ovat lapsille mieluisia ja haastavat liikuntaan ja innostavat leikkiin.

Jaa juttu: