Villa Kokkonen

Alvar Aallon mestariteos Villa Kokkonen valmistui Tuusulanjärven länsirannalle vuonna 1969 säveltäjä Joonas Kokkosen kodiksi ja Tuusulanjärven taiteilijayhteisön nuorimmaksi taloksi. Taiteilijakoti Kokkonen on myös yksi Tuusulanjärven matkailualueen tutustumiskohteista.

Aukiolo

Taiteilijakoti on tällä hetkellä pääasiallisesti suljettuna ja Järvenpään kaupunki suunnittelee talon toiminnan tulevaisuutta. Kaupunki tulee päättämään virallisesti talon toiminnan jatkosta vuoden 2021 loppuun mennessä. Lisätietoa Villa Kokkosen tilanteesta tiedotteesta.

Tunnetko Taiteilijakoti Villa Kokkosen tarinan?

Järvenpään kauppala syntyi vuonna 1951, kaupungiksi Järvenpää muuttui v. 1967, jolloin myös arkkitehti Alvar Aalto piirsi Taiteilijakoti Kokkosen ensimmäisen luonnoksen. Vuonna 2021 säveltäjä, akateemikko Joonas Kokkosen syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta. Hän muutti Järvenpäähän jo viisivuotiaana ja asui Villa Kokkosessa 27 vuotta.

Taiteilijakoti Kokkonen on kansainvälisesti todellinen harvinaisuus, sillä se on yksi harvoista toteutuneista Alvar Aallon yksityiskäyttöön suunnittelemista rakennuksista. Järvenpään Vanhankylänniemessä sijaitseva puurakenteinen, valoisa moderni rakennus on suunniteltu säveltäjä Kokkosen kodiksi ja työtilaksi. Voidaankin sanoa, että rakennus ikään kuin kietoutuu viuhkamaisesti äänieristetyssä työhuoneessa olevan flyygelin ympärille. Myös huonekalut ovat enimmäkseen Artekin ja Alvar Aallon varta vasten Villa Kokkosta varten suunnittelemia yksittäiskappaleita. Sisustuksessa on myös käytetty joitakin Joonas Kokkosen kuuluisimman teoksen, Viimeiset kiusaukset -oopperan lavasteita.

15 vuotta sitten tehtiin mittava peruskorjaus, joka toi taloon koneellisen ilmanvaihdon. Viime vuosina Villa Kokkosessa on tehty pintaremontteja ja taloa ylläpidettiin vuodesta 2009 kesäkuuhun 2021 saakka talon vuokranneen taiteilijapari Elina Viitailan ja Antti A. Pesosen voimin.

Kun Järvenpään kaupunki osti Villa Kokkosen säveltäjä Joonas Kokkosen perikunnalta vuonna 1998, silloinen kulttuurijohtaja totesi ylpeänä lehtihaastattelussa: “Ostaessaan Villa Kokkosen Järvenpää sai oman Halosenniemensä!”

Jaa juttu: