Lapsi varhaiskasvatuksessa

Lapsen varhaiskasvatuksen aloitus vaikuttaa usein koko perheen arkeen. Kyseessä voi olla perheen ensimmäinen lapsi, jolloin uusi tilanne mietityttää ja herättää paljon kysymyksiä. Varhaiskasvatus saattaa myös olla tuttua jo useamman lapsen ajalta, mutta toisinaan joitain käytäntöjä on tarpeen tarkistaa.

Sivuvalikon kautta pääset tutustumaan esimerkiksi varhaiskasvatus- ja esiopetusaikojen ilmoittamiseen, Järvenpään varhaiskasvatussuunnitelmaan sekä tapaturmaohjeisiin.

Palautteen antaminen

Otamme mielellämme vastaan palautetta palveluistamme. Palautetta voi antaa joko suoraan päiväkodin johtajalle etunimi.sukunimi@jarvenpaa.fi tai laittamalla viestiä kaupungin palautejärjestelmän kautta.

Palautekanava

Aiheeseen liittyviä uutisia

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2026 alkaen

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin on tulossa muutoksia 1.8.2026 alkaen. Muutokset koskevat tulorajoja sekä korkeimman ja pienimmän maksun suuruutta. Nykyinen asiakasmaksuohje 

20.4.2026
Opetus ja kasvatus, Varhaiskasvatus
Ehdota vuoden 2026 yhdenvertaisuustunnustuksen saajaa tai yhdenvertaisuustekoa!

Yhdenvertaisuustunnustus on Järvenpään vammaisneuvoston nyt toista kertaa jaettava palkinto, joka tekee näkyväksi tekoja, jotka edistävät yhdenvertaisuutta arjessa. Nyt 

16.4.2026
Hyvinvointi ja terveys, Opetus ja kasvatus, Osallistu ja vaikuta, vammaiset, Varhaiskasvatus
Lapsiperheiden JoutsikkiFest keskiviikkona 20.5. kello 14–18

Perhetalo Joutsikissa järjestetään iloinen pihatapahtuma lapsiperheille, jossa soitto soi ja puuhaa riittää. Tapahtuma on kauttaaltaan ilmainen. Samana päivänä avataan Jampan yhteisöviljelmä kello 12–14.

15.4.2026
Opetus ja kasvatus, Osallistu ja vaikuta, Varhaiskasvatus
Esiopetukseen tutustuminen 20.5.2026

Esiopetusryhmään tutustuminen järjestetään keskiviikkona 20.5.2026 klo 8.30–10.00 Esiopetuksen uusi kausi alkaa elokuussa, ja pian tulevat eskarilaiset pääsevätkin huoltajineen 

2.4.2026
Opetus ja kasvatus, Varhaiskasvatus
Lisää uutisia
Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!