Yleiskaavoitus

Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Sen tehtävänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittaminen ja niiden välisten yhteyksien järjestäminen. Yleiskaava ohjaa asemakaavojen laatimista ja muuta yksityiskohtaisempaa suunnittelua. 

Yleiskaava voi koskea koko kuntaa tai sen tiettyä osa-aluetta, jolloin sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Kaava esitetään kartalla, ja siihen liittyy kaavamerkinnät ja -määräykset sekä selostus. Yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. 

Tietoa kaavoitustilanteesta ja vireillä olevista kaavahankkeista saa Seutulantalon palvelupisteestä ja kaavoituskatsauksesta. 

Aiheeseen liittyviä uutisia

Työmaatiedote: Pohjatuulenpuiston puronuoman vaihe 2 rakentaminen

STM-Infra Oy on aloittanut Pohjatuulenpuiston puronuoman rakennustyöt 3.8.2026. Työ tulee aiheuttamaan tilapäistä häiriötä purouoman alueen asukkaille.

13.8.2026
Kadut ja liikenne, Rakentaminen
Katujen kuntotutkimuksia tehdään Järvenpäässä mittausajoneuvolla 13.8.–1.9.2026

Järvenpään kaupunki teettää kuntotarkastusinventointia Järvenpään katuverkolle. Kuntotarkastukset tehdään Rambollin mittausajoneuvon avulla 13.8.–1.9.2026.

13.8.2026
Kadut ja liikenne
Keski-Uudenmaan uimavesien mikrobiologinen laatu hyvä, sinilevää havaittiin vähän kahdella Mäntsälän rannalla

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus haki 6.8.2026 uimavesinäytteet Järvenpään, Mäntsälän, Tuusulan ja Nurmijärven yleisiltä uimarannoilta. Uimarantojen vesien mikrobiologinen laatu täytti uimavedelle asetetut laatuvaatimukset. Sinilevää oli näytteenottohetkellä vähän Mäntsälässä Onkimaan ja Sälinkään uimarannoilla.

11.8.2026
Ympäristö ja luonto
Turvataan yhdessä koululaisten koulumatkaa

Järvenpään MLL ja Järvenpään vanhempainverkosto kutsuvat sinut tänäkin vuonna turvaamaan elokuussa pienten koululaisten koulumatkaa. Järjestämme suojatiepäivystyksen syksyn ensimmäisille kouluaamuille torstaina 13.8. ja perjantaina 14.8. sekä maanantaina 17.8. ja tiistaina 18.8.2026.

10.8.2026
Kadut ja liikenne, Opetus ja kasvatus
Lisää uutisia
Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!