Palvelut

Kaupunkimme on pullollaan palveluita ja entistä enemmän myös digitaalisena. Olemme ottaneet kehitysaskelia jo hyvän aikaa kohti sähköistä asiointia, emmekä tässäkään jää muiden kuntien varjoon.  

Digitaaliseen suuntaan mennään vauhdilla, mutta ihmistenkin kanssa pääsee vielä asioimaan.  

Seutulantalolla meitä on varsinainen asiantuntijoiden joukko. Tekniset neuvojamme palvelevat kaupunkilaista vauvasta vaariin, ensikertaista ja moninkertaista rakentajaa, yrittäjiä sekä yrityksiä.  

Kaupungissamme on muitakin palvelupisteitä, joissa samanlaista asiantuntemusta löytyy kohdistettuna tietyille osa-alueille. Palvelua saa ja täältä pääset oman palvelusi lähelle. 

Järvenpääläisenä voit auttaa meitä työssämme asiakaspalautekanavan kautta. Kaupunkilaisten näkemykset ovat arvokkaita, jotta voimme jälleen kehittää palveluitamme. Asiakaspalaute voi olla ilmoitus esim. kolisevista kaivonkansista, rikkinäisistä puistonpenkeistä tai muusta epätavallisesta tilanteesta Järvenpään sisällä. On siellä joskus ruusujakin annettu. Sana on vapaa ja voit jättää palautetta kellonympäri. 

Seutulantalon asiakaspalvelu on siirtynyt pääosin sähköiseen asiointiin 5.-31.1.2022 väliseksi ajaksi vallitsevan koronatilanteen vuoksi.

Yhteydenotot puhelimitse (09) 2719 2880 tai sähköpostilla osoitteeseen tekninen.palvelu@jarvenpaa.fi  Voit myös antaa palautetta palautekanavan kautta nettisivuillamme tai sähköpostilla asiakaspalaute@jarvenpaa.fi.

Kaava- ja katusuunnitelmat sekä yleiset kuulutukset löytyvät nettisivuiltamme.

Hyödyllisiä linkkejä:
Palvelupisteet 
Yhteystiedot
Anna palautetta 
Lupapiste
Aineiston myynti 

Jaa juttu: